*

jarisedergren

Katseeseen kätkettyä trilleriä

Argentiinalainen elokuva oli vuosituhannen vaihteessa nousussa. Budjetit eivät olleet suuria, mutta tiukat, rajatut aiheet, intensiivinen näyttelijätyö ja hallitut teemat miellyttivät. Tulevat vuodet osoittivat, että kyse ei ollut mistään sattumasta. Kun episodielokuva Wild Tales viime vuonna ylsi ulkomaalaisen elokuvan Oscar-ehdokkaaksi Yhdysvalloissa, voitiin sen laskea olleen vastaavassa asemassa jo seitsemäs argentiinalaiselokuva.

Yksi vuosituhannen parhaista on epäilemättä ollut Juan José Campanellan ohjaama Katseeseen kätketty (El Secreto de sus ojos, 2009), joka perustui Eduardo Sacherin samannimiseen romaaniin. Elokuva esitettiin pari kertaa Yle Teemalla viime syksynä. Pääosan esittäjä Ricardo Darin on näytellyt pääroolissa kolmessa mainituista seitsemästä Oscar-ehdokkaista, joten nimi on syytä tuntea.

Tällaisen menestysputken jälkeen ei ole ihme, että amerikkalaiset elokuvatuottajat kiinnostuvat argentiinalaisista elokuvista ja ovat valmiita sovittamaan ne omiin olosuhteisiinsa.

Nälkäpeli-ohjauksellaan mainetta niittänyt Billy Ray on nyt tehnyt elokuvasta amerikkalaisen version. Katseeseen kätketty oli nerokas suomennos, ja on ihan oikein, että uusi versio on saanut sen saman, sillä harvoin nimi on niin paljon kertova kuin tässä tapauksessa.  Mutta yhtä upeaa on seurata näyttelijätyötä, jonka vivahteetkin tukevat otsikon tiivistämää perustunnelmaa. Secret  In Their Eyes -elokuvan (2015) näyttelijäkaarti on kovatasoinen. Elokuvan intiimi tunnelma, joka on paitsi huikeaa myös opettavaista katseltavaa, perustuu näyttelijöiden taitavaan metodinäyttelemiseen. Itse asiassa Katseeseen kätketty on metodinäyttelemisen oppitunti par excellance.

Chiwetel Ejiofor on entinen poliisi Ray, joka erosi poliisivoimista sen jälkeen, kun hänen kollegansa Jess, jota Julia Roberts näyttelee rohkeasti omana ikääntyvänä itsenään eikä siis filmikaunottarena, joutui kohtaamaan pahimman mahdollisen tilanteen eli oman lapsen murhan jälkeen. Ray on eronsa jälkeen jatkanut murhan selvittelyä pakkomielteisesti 13 vuotta. Kun hän vihdoin uskoo löytäneensä murhaajan, hän palaa poliisitöihin. Jessin lisäksi hän tapaa yleisenä syyttäjänä urallaan vuosien varrella edenneen Clairen. Nicole Kidman sijoittaa Clairen hahmoon kaiken viehätysvoimansa, joka ei ole aivan vähäinen.

Argentiinalaistrillerissä oli vahva poliittinen ydin, joka kietoutui maan diktatuurivuosiin ja sen kidutus- ja väkivaltahistoriaan. Amerikkalaisessa versiossa tällainen tausta on pyyhitty pois ja pahuuden kontekstia ei voida varmistaa, vaikka kehiin heitetäänkin alun alkaen täkynä muslimien terrorismi, joka oli konkretisoitunut vuoden 2001 kaksoistorni-iskuissa New Yorkissa ja lentokonekaappauksissa. Kaikki tietävät, poliisipäällikkö sanoo, että Los Angeles johon elokuva sijoittuu, on terroristien seuraavan iskun kohde.

Vaikka politiikka luo virettä taustalle, pääasia on ihan jossain muualla. Kyse on moraalista, pakkomielteistä ja siitä, mihin pitää ja kannattaa elämänsä tärkeimmistä asioista uskoa: tällä kertaa se tavallisin eli luottamus jää taka-alalle.

Poliisitrillereissä moraali joutuu koetuksille monin tavoin. Yleensä pääosan esittäjä piut paut välittää proseduureista, ja rikkoo sääntöjä silläkin uhalla, että tuleva tai mahdollinen oikeusprosessi vaarantuu. Niin tälläkin kertaa. Varsin usein sääntöjen rikkominen johtaa väkivaltaan ja jopa tappoihin ellei peräti murhiin. Nekin ovat pohdinnan alla kuten niin usein kostotrillereissä. Yksilötasolla toimivat moraalin uhkana halut ja viettelykset – ja kuten elokuvan nimi kertoo, ei niistäkään tasoista katseeseen kätketyssä maailmassa voi välttyä.

Ray on obsessiivinen ratkoessaan murhaa ja hän on varsin suurissa vaikeuksissa hillintänsä suhteen, kun kohteena on yleinen syyttäjä Claire, joka flirttaa ainakin katseellaan varsin usein ja johon päähenkilömme on selvästikin perin pohjin lätkässä, kuten oli ensi tapaamisestaan lähtien 13 vuotta aiemmin.

Moraalin tärkein ulottuvuus on kuitenkin yksityisen sijaan yhteiskunnallinen eli siten myös poliittinen. Ray on jäljittänyt murhaajan, palaa poliisiin ratkaistakseen asian, mutta kokee suuria ongelmia, sillä asia ei tunnu millään etenevän ja esteet henkilökohtaistuvat ja kasaantuvat sääntörikkojan maineen saaneen Rayn ylle. Asiaa ei helpota edes se, että osa lähimmistä työtovereista, jopa niistä jotka tukevat Rayta, tuntuvat estelevän tai ainakin toppuuttelevan kiihkeää etsintää. Siitä huolimatta saartorengas kiristyy, kuten vanhaan trilleriaikaan oli tapana yleistilannetta kuvata.

Moraalin filosofinen ja psykologinen luonne on inhimillisyyden näkökulmasta veitsen terällä silloin, kun on mietittävä mitä tehdä, jos tekniset hankaluudet estävät laillisen proseduurin jatkamisen. Murhaaja on pahuuden ilmentymä, mutta onko käsissä ja kohteena loppujen lopuksi se oikea murhaaja. Me uskomme, että murhaaja on se jota jahdataan, niin uskoo Raykin, mutta kaikki eivät usko ja laillisen järjestelmän näkökulmasta pelkästään asian jatkoselvittely on ongelmallinen. Mille puolelle katsoja asettuu: obsessiivisen, säännöistä piittaamattoman selvittelyn vai demokraattisen, laillisen ja oikeudenmukaisuutta vaalivan järjestelmän puolelle, vaikka jälkimmäisessä on ilmiselvästi puutteita ja vikoja – tosin niin on pakkomielteisessä toiminnassakin.

Argentiinalaisessa versiossa tilanne oli selkeä: jos diktatuurin palveluksessa ollutta kiduttajaa ja murhaajaa suojeltiin niin, että hän ei todennäköisesti saisi rangaistustaan vaikka teot olisivat tiedossa, olisiko valmistauduttava murhaan. Olisiko pahantekijä poistettava päiviltä ja näin syyllistyttävä periaatteessa samankaltaisiin murhatöihin kuin itse pahuus, jota jahdataan.

Nämä elokuvan moraaliset dilemmat elävät nykyisessä suomalaisessakin keskustelussa, jossa rapataan ja roiskitaan pakkomielteisten – ja siis muuttumattomien – mielipiteiden ja uskomusten varassa. Useimmiten ei välitetä siitä, mikä on totuus, ja mikäli totuuteen edes viitataan, keskustelu viedään nopeasti johonkin toiseen suuntaan, keksittyjen, itseään toistavien moraalitarinoiden maailmaan, jossa pahuuden muodot konkretisoituvat ihmiseen polttopullon ulottuville.

Katseeseen kätketty, ensi-ilta 18.3.2016

 

Katso huviksesi myös muut elokuvaesittelyni tältä vuodelta:

Hail Caesar, ensi-ilta 4.3.20016: http://jarisedergren.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/211712-coenin-veljesten-hail-caesar-ja-hollywoodin-kiemurat

Tappajan näköinen mies: http://jarisedergren.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/210787-tappajan-nakoinen-mies-valkokankaalla

The Revenant: http://jarisedergren.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/209589-paras-elokuva-pitkaan-aikaan-the-revenant

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Argentiinalainen Katseeseen kätketty oli vaikuttava. En tiedä haluaisinko nähdä sen amerikkalaisversion.

Käyttäjän jarisedergren kuva
Jari Sedergren

Jos piti siitä, luulisin että pitää tästäkin. Erot ovat mielenkiintoisia. Ehkä en sanonut tarpeeksi selvästi, että nyt markkinoille tuleva versio on varsin hyvä elokuva, ehdottomasti katsomisen arvoinen.

Mietiskelin vielä tuota lähtökohtaa: argentiinalaishistoria on verisintä totta diktatuureineen, kidutuksineen, murhineen ja salailuineen, joka laukaisee elokuvan lähtötilanteen. Amerikkalaisessa versiossa taista on tietysti myös todellinen: poliisin tyttären murha moskeijan vierellä 2002, vajaa vuosi kaksoistorniterrori-iskujen jälkeen. Mutta nyt elämämme hetken todellisuudesta muistuttaa se, että todellisuus ja siis historiallinen, jo tapahtunut todellisuus, ei olekaan lähtökohta, vaan historiallisella tapahtumilla toistuvasti perustellut uhkakuvat, näkymät ja pelot, jotka muodostuvat rinnakkaistodellisuudeksi, jonka perustalla kaikki toimii. Tämä ero on myös mielenkiintoinen ja pohtimisen arvoinen.

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset